keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kartell muutti kotiimme



Lapset saivat uudet yövalot nukkumahuoneeseen. Ikinä en olisi uskonut ostavani näitä kotiini, mutta tytöt ihastuivat näihin ikihyviksi ja loppujen lopuksi ne alkoivat itsestäkin tuntua hauskoilta. Kaiken lisäksi nämä Kartellin lamput olivat tarjouksessa....Huomaa myös tuunatut patjansuojukset. Ne syntyivät eräänä touhukkaana iltana jokunen viikko sitten ihanasta Ikean kankaasta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Mökkeilyä osa 2


Kun mökkiä sisustettiin, mietimme mihin laittaa televisio. Seinällä oli paikka ja tarkoitus oli kiinnittää töllö seinään. Juuri silloin vaan ei huvittanut alkaa porata seinää ja niinpä haimme ulkoa maalareiden "pilaaman" penkin, vanhan mökin peruja, ja nostimme television sille. Ja kas, syntyi taideteos! Nyt televisio ei olekaan menossa seinälle vaan se pysyy juuri tuolla penkillä.

Mökkeilyä



Mökki on uusi mutta kalusteet sekä vanhoja että uusia. Jakkarat pelastettiin vanhasta, puretusta mökistä ja ovat luultavasti itse tehtyjä. Lasten huone on pieni ja säilytystila olematon, joten pikkusälä on pistetty seinälle Ikean purnukoihin. Jotenkin mökillä on tunnelmaa, erityisesti näin syksyllä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Huutonettiaddiktio

Mies on hulluna huutonettiin. Tai ainakin hieman addiktoitunut. Paljon hyvää sieltä on löytynytkin. Muun muassa nämä Alvar Aallon Artekille suunnittelemat tuolit (tuoli 46) sekä Mauri Almarin lamppu, joka on kaunis ja ajaton. Uutena sääntönä on ettei mitään uutta hankita ennenkuin jostain vanhasta on päästy eroon. Ajattelin muuten aluksi ettei noilla tuoleilla kukaan koskaan tule istumaan, kutsuin niitä "pönötystuoleiksi" kunnes kerran istahdin ja yllätyin - kyllä niillä voi istua ihan rennosti pönöttämättä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Takkatulen ääressä

Hyvä puoli syksyssä, päivien lyhenemisessä ja kylmässä on se, että saa taas nauttia takan lämmöstä. Voiko kotoisampaa enää olla. 


Valokuvat esiin


Ystäväni miettii kuinka laittaa kuvia esiin lastenhuoneeseen. Tietenkin perinteiset raamit ovat yksi vaihtoehto, mutta ystäväni tuntien hän haluaa jotain omaperäisempää. Heti tulivat mieleeni nämä Wienissä näkemäni valokuvanipsut. Näitä löytyy ainakin netistä Lomographyn nettikaupasta. Toinen vaihtoehto on ripustaa vaijeria lastenhuoneen seinälle ja ripustella valokuvia verhoklipsien avulla. Tähän tyyliin:


(Kuva: Apartment Therapy)

(Kuva: Kotonadesign)

Seinälle ja myös ikkunalaudalle voisi laitella näitä Kotonadesignin muistitauluja. Nämä ovat mukavan värikkäitä, näihin tarttuu magneetti ja voi piirtää liiduilla.Näitä löytyi myös limenvihreänä ja turkoosina. Heti alkoi mieli tehdä tällaisia, vaikkapa eteisen seinään.

Vähän edullisemmaksi tulee pitää vaihtuvaa valokuvanäyttelyä ikkunalaudalla Ikean Finlir kehyksissä.Meillä on lastenhuoneessa tällainen ja tytär vaihtelee sinne säännöllisen epäsäännöllisesti uusia kuvia. Tykkään.

(Kuva: Ikea.fi)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Ihmisen paras ystävä 2


Ranskanbulldogit ovat suloisia. Niin olimme päättäneet kun kaverimme kertoi yhdellä tutullaan sellaisia olevan. Ja olivathan ne. Mutta mikään pennuista ei tuntunut kuitenkaan siltä meidän koiralta. Ja kyllähän sen pitäisi tuntua siltä että tämän minä haluan - eikö vain?
Tämä koira-asiahan ei ole ihan loppuun asti mietitty vielä. Onhan meillä tuo yhteishuoltajuuskoira, joka tulee ilostuttamaan viikonloppujamme kerran, pari kuussa. Välillä on suuri helpotus lähettää se toiseen kotiinsa, etenkin silloin kun se on ruikannut jonnekin. Viimeksi olohuoneen paperinarumatolle....